HEINÄKUUN TREENI | Lomailu ja valokuvat

Heinäkuun treeni: Lomailu ja valokuvat

Jes, vihdoin kesäloma! Ihanaa rentoutua, reissata ja nauttia kesästä. Mutta kun se arki on niin kiireistä, niin hanttihommien lista on kasaantunut ja lomafiilis latistuu jo alkuunsa, kun yhtä ja toista pitäisi saada tehtyä... Nyt on otettava aikalisä!

Jos tiedät, että lomallekin on jäänyt pakollista tekemistä, aloita tekemällä lista kaikesta. 

-> Erota omaksi listakseen asiat, jotka ovat "Vartissa valmiita". 

-> Numeroi asiat tärkeysjärjestykseen ja laita kalenteriin päivät, jolloin et ainakaan niitä ei aio tehdä etkä miettiä! 

-> Noina päivinä (joita on toivottavasti hyvin monta) olet antanut itsellesi luvan olla murehtimatta muuta ja pystyt todella keskittymään paremmin esimerkiksi siihen, että et tee yhtään mitään tai kenties rentoudut mieleisen harrastuksen parissa tai ystävien kesken.

Poimi blogista myös pakkausvinkit avuksi sujuvampaan lomalle lähtöön sekä erilaiset ideat valokuvien tallentamiseen! Jos kesäprojektinasi on järjestellä ja karsia kotona, valitse jokin aiemmista Tavaravalmentajan kuukausitreeneistä tästä linkistä.

Pakkausvinkit

Lomalle lähtöjä helpottavat pakkausrutiinit, -listat ja minimointi mahdollisuuksien mukaan.

Kehitin pakkauslistan avuksi lomalähtöihin ja se on osoittautunut toimivaksi avuksi! Pakkauslistaan merkitään kaikki tarvittava ja lapsiperheessä jokaiselle voi tulostaa oman listansa. Listan vasempaan reunaan laitetaan merkki, kun kyseisen rivin vaatteet on pakattu ja oikeaa reunaa voi käyttää tarkistuslistana kotiin lähtiessä. Näin varmistuu, että esimerkiksi puhelimen laturi tai kumisaappaat eivät unohdu kohteeseen.


Hyödynnä lomailun lisäksi listaa vaikkapa mummolareissuilla tai kahden kodin välillä siirtyessä. Vaatteiden jälkeen lista jatkuu tekstiileillä, uikkareilla, henkilökohtaisilla lääkkeillä ja muilla tavaroilla. Luo omiin tarpeisiisi sopiva muokattava lista.

Mitä lyhyempi loma, sitä paremmin voit varmistua lomasäästä ja varautua täsmällisesti sen mukaan. Tässä vaiheessa myös yhteensopivista vaatteista on hyötyä (kuten kesäkuun haasteessa opimme)! Varmista hotellien varustelutaso tarkasti etukäteen, niin säästyt turhien pesuaineiden kuljettamiselta. Ystävän luona lomaillessa sopikaa, mitä voit lainata minimoidaksesi matkatavaroiden määrän.


Lentäessä muista, että käsimatkatavaroihin tulee pakata kaikki nesteet maksimissaan 100 ml pakkauksiin ja lisäksi suljettuun muovipussiin. Nesteiksi luokitellaan mm. myös puuteri ja 100 ml raja koskee pakkauskokoa eli et voi ottaa 200 ml kosmetiikkapurnukkaa mukaan, vaikka siinä olisi vain alle 100 ml jäljellä. Lisäksi jätä kaikki terävät tavarat (kuten kynsisakset ja -viilat) ruumaan. Lääkkeet kuuluvat käsimatkatavaroihin, mutta muista ottaa myös alkuperäiset pakkaukset ja reseptit.

Valokuvat

Digiaikana useimmilla otettujen kuvien määrä on huikea, mutta niitä tulee teetettyä harvemmin. Tallentamalla kuvat pilvipalveluihin tiedät niiden olevan turvassa, mutta onko niistä toisaalta juurikaan iloa? Luo digikuville selkeät kansiot vuositasolla ja alakansioita kuukausien tai tapahtumien & reissujen mukaan nimeten.


Jos perinteisten kuvien pujottelu albumeihin ei ole oma juttusi, kokeile kuvakirjoja. Ne vievät huomattavasti vähemmän tilaa ja saat näppärästi ja personoidusti vaikka yhden vuoden tai kivan tapahtuman kuvat yhteen kirjaan.

Irtokuvista luot helposti vaihtuvia valokuvanäyttelyitä kehyksissä seinälle tai rennosti erilaisilla ripustimilla. Jos säilytät suuria määriä irtokuvia, suosi pieniä laatikoita vuosimerkinnöillä varastettuna tai tapahtumakohtaisesti, esim. kesäreissut 2019 tai isovanhempien 50-vuotishääpäivä.

Nykyään on tietysti myös näppäriä kuvasovelluksia. Esimerkiksi Kidday-sovelluksella voit jakaa lasten kuvia isovanhemmille. Lisäksi sovellukseen voi laittaa muutakin tietoa lapsen kasvusta. Lue käyttäjäkokemusta sovelluksesta tästä linkistä.

Jos kesäsuunnitelmissasi on järjestelyä, mutta kaipaat kunnon aloituspotkua, tutustu Järkkäysvahtiin tästä linkistä!

Jos kaipaat konkreettista apua, varataan tutustumisaika - ota yhteyttä tästä linkistä.

Rentouttavaa kesää!

Sanna Koskinen

Ps. Tervetuloa seuraamaan myös Facebookin ja Instagramin kautta!