Kuolinsiivous vai elämänsiivous - mitä, miksi, kenelle?

Kuolinsiivous vai elämänsiivous - mitä, miksi, kenelle?

Mitä kuolinsiivous tarkoittaa, miksi se kannattaa tehdä ja kenelle se sopii?

Termi kuolinsiivous kalskahtaa ensikuulemalta asialta, jota kuolemansairas voisi miettiä. Sillä tarkoitetaan kuitenkin tavaroiden ja papereiden järjestelyä missä tahansa elämänvaiheessa siten, että vieraankin ihmisen olisi helppo hahmottaa, mistä löytää tarpeellinen ja mitä tehdä muulle. Olisiko parempi termi sittenkin elämänsiivous?

Eräänä elokuun päivänä muistan olleeni iloinen: jo pari viikkoa olin ajatellut kirjoittaa mummille ja nyt olin päättänyt sen tehdä! Ennen kuin ehdin tarttua kynään ja paperiin sain kuitenkin puhelun: mummi oli kuollut äkillisesti.

Muutamaa viikkoa myöhemmin sain viestin: "Täällä olisi sinulle nippu kirjeitä." Niin vuosien aikana mummille lähettämäni kortit ja kirjeet palautuivat minulle. Oliko mummi itse koonnut saamiaan kirjeitä yhteen ja nimikoinut ne lähettäjän mukaan?

Minulla ei ole aavistustakaan, oliko mummi koskaan kuullut kuolinsiivouksesta, mutta mielessäni mietin, että juuri sitä hän oli tehnyt! Tiesipä hän tuosta termistä tai ei, olen varma, että pohjimmiltaan kyse oli siitä, että kuolemansa jälkeenkään hän ei halunnut olla vaivaksi kenellekään.


Mitä kuolinsiivous tarkoittaa?

Kuolinsiivous on tavaroiden ja papereiden järjestelyä niin, että periaatteessa kuka tahansa pystyy helposti löytämään tärkeimmät asiat vaivattomasti ja tietää, mitä tavaroille toivotaan tehtävän sen jälkeen, kun itsestä aika jättää.

Käytännössä se voi tarkoittaa tärkeimpien papereiden koostamista yhteen kansioon ja muiden arkistojen nimeämistä niitä kuvaavasti sekä toivottu jatkotoimenpide kertoen:
"Saadut kirjeet ja kortit" -> "Hävitä"
"Tärkeimmät dokumentit" -> "Aloita näistä"

Samaa järjestely- ja nimikointiajatusta voi käyttää myös tavaroille ja jakaa niitä eri laatikoihin:
"Perityt käsityöt" -> "Anna siskolle"
"Juhlapöytäliinat -> "Lahjoita"

"Kuolinsiivous ei ole surullinen asia.
Kuolinsiivous on sitä, kun siivoaa perusteellisesti ja hankkiutuu samalla eroon
tarpeettomista tavaroista tehdäkseen arjesta helpompaa."
- Margareta Magnusson, Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous


Miksi tehdä kuolinsiivous?

Haluatko vaikuttaa siihen, mitä henkilökohtaisille tavaroillesi ja papereillesi tapahtuu kuolemasi jälkeen? Haluatko helpottaa läheistesi työtä kuolinpesän raivaamisessa? Mietitkö joskus, miten joku muu löytäisi kodistasi tarvitsemansa tiedon tai tietyn asian, jos toimintakykysi heikkenisi tai menettäisit sen?

Parhaimmillaan kuolinsiivous on mukava projekti, jonka myötä teet jokaisesta tulevasta päivästäsi sujuvamman. Kun luovut turhasta, saat kotiisi enemmän tilaa, väljyyttä ja turvallisuutta. Arkisten askareiden hoitaminen helpottuu, koska vähemmän vaatteita tarkoittaa vähemmän pyykättävää, vähemmän astioita tarkoittaa vähemmän tiskiä ja vähemmän tavaraa tarkoittaa vähemmän siivottavaa ja huollettavaa.

Sen lisäksi, että saat välitöntä hyötyä turhan karsimisesta, pääset myös vaikuttamaan siihen, mitä tavaroillesi aikanaan tehdään ja kuinka suuri tai pieni työ muilla on niiden läpikäymisessä.

"Olen huomannut, kuinka mukavaa on viettää aikaa kaikkien
tavaroiden kanssa vielä viimeisen kerran ennen kuin hankkiudun niistä eroon.
Jokaisella esineellä on oma tarinansa, ja on usein hauskaa ja mielenkiintoista
muistella niitä."
- Margareta Magnusson, Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous


Kenelle kuolinsiivous sopii?

Kuolinsiivouksen aloittamiseen ei tarvita vakavaa diagnoosia tai tiettyä ikää! Mitä aiemmin sen aloittaa, sitä enemmän siitä itsekin hyötyy.

Mitä enemmän tavaraa omistat suhteessa siihen, mitä jaksat huoltaa tai mihin tilasi riittävät, sitä ajankohtaisempaa kuolinsiivouksen tulisi olla. Oman siivouksesi lisäksi on hyvä kannustaa omia vanhempiaan ja/tai isovanhempiaan työ ajoissa.

Jos tiedossa on esim. muutto pienempään asuntoon, on karsiminen välttämätöntä. Aina elämänmuutokset eivät kuitenkaan ole ennakoitavissa. Sellaisen kohdalla kiität itseäsi siitä, että aloitit jo silloin, kun se kenties tuntui "tarpeettoman aikaiselta".

"Kuolinsiivouksessa ei ole kyse pölyjen pyyhkimisestä
tai imuroinnista, vaan eräänlaisesta pysyvästä järjestyksestä, joka tekee
arkielämästä sujuvampaa."

- Margareta Magnusson, Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous


Miten ottaa kuolin- tai elämänsiivous puheeksi?

Jos termi kuolinsiivous tuntuu liian voimakkaalta, vaihda se elämänsiivoukseksi. Ota se puheeksi esim. omien vanhempien tai isovanhempien kanssa siten, että kerrot, miten he itse siitä hyötyvät.

Aloittamalla kuolinsiivouksen tai elämänsiivouksen

- saat arkeesi selkeyttä ja turvallisuutta
- löydät tavarat ja tärkeät paperit & muistot helpommin
- voit vaikuttaa siihen, kenelle tavarasi päätyvät
- voit vaikuttaa siihen, miten tavaroitasi & papereitasi käsitellään
- autat jälkeenjäävien työtä, kun he tietävät toiveesi & sen mistä tärkeät dokumentit löytyvät.

Voit esimerkiksi lähettää läheisellesi linkkinä tämän blogitekstin tai suositella tutustumaan kirjaan, josta näet lainauksia tässä tekstissä (Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous, Margareta Magnusson). Margareta on kirjoittanut kirjan 82-vuotiaana.

"En ymmärrä, miksi kuolemasta puhuminen on monien mielestä vaikeaa.
Kuolemahan on ainoa asia, joka meitä kaikkia varmasti odottaa.
Tämän kirjan tarkoitus on saada sinut aloittamaan kuolinsiivous ja
huomaamaan, miten mukavaa on pystyä säästämään rakkaittesi aikaa,
kun heidän ei tarvitse käydä läpi kaikkia tavaroitasi kuolemasi jälkeen."
- Margareta Magnusson, Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous


Entä jos itse ei ehdi kaikkea?

Jos toteat, että apu olisi mahdollisesti tarpeen, varaa maksuton aika tutustumiskäynnille. Autan konkreettisin järjestelykäynnein laajalti Joensuun seudulla ja lisäksi tarjoan etäapua.

Ammattijärjestäjän järjestelyapu on kotitalousvähennyskelpoista. Apua voit ostaa omaan kotiin, kesämökille tai omien vanhempien tai isovanhempien avuksi. Muita koulutettuja ammattijärjestäjiä löydät Suomen ammattijärjestäjät ry:n kautta.

Asiakkaani Hannu (54-vuotias yrittäjä) palkkasi minut apuun tilanteessa, jossa hän oli ensin luopunut kakkosasunnostaan ja joutui pian sen jälkeen tyhjentämään vanhempiensa kodin.

"Päädyin pyytämään Sannaa apuun tilanteessa, jossa ensin tyhjensin
Helsingistä asunnon ja sitten kuukautta myöhemmin vanhempieni kodin.
Yhtäkkiä oma koti muuttui pahvilaatikkovuoreksi.

Tosi paljon tavaraa, jota ei ehtinyt silloin käymään läpi ja
ymmärsin, että tää käy tosi raskaaks yksin.
Täytyy sanoa, että se vanhempien jäämistön läpikäyminen
oli yks raskaimpia asioita koskaan elämässä.

Ammattilaisen apu tällaisessa tilanteessa on ihan suurenmoinen juttu,
koska omatkin aivot käynnistyy siinä ja saakin itsestään irti enemmän,
kaikki on selkeetä ja prosessi etenee hurjasti yhdessä päivässä!
Suosittelen lämpimästi ottamaan Sannaan yhteyttä
ja ottamaan häneltä apua vastaan."
- Hannu Koistinen, yrittäjä

Toivottavasti tämä artikkeli selvensi sinulle kuolinsiivouksen taustaa ja tärkeyttä!

Sanna Koskinen

Ps. Seuraathan jo Tavaravalmentajaa Instagramissa ja Facebookissa.