Kuinka selvitä (mahdollisesta) karanteenista lasten kanssa?

Kuinka selvitä (mahdollisesta) karanteenista lasten kanssa?
Näin meillä yritetään välttää päänleviämisvaihe


Olisi ihana luvata, että lukemalla tämän blogin, tiedät, kuinka selvitä karanteeniajasta. Se olisi kuitenkin liikaa luvattu, joten sanon mieluummin näin: toivon, että saat ideoita ja ajatuksia siihen, kuinka helpottaa arkea, jos tai kun karanteeniolot ovat totta. (Viimeistään nyt on syytä ottaa kireä pipo päästä ja sukeltaa vinkkien pariin ja selvittää, kuinka välttää päänleviämisvaihe.)

Otetaan oppia kevään yleisestä karanteeniajasta ja käytetään mielikuvitusta siinä, kuinka selvitä kotoilusta aurinkoisten kevätsäiden sijaan pimeän alkutalven kosteudessa.


1. Joustava arkirunko

Meillä toive viitteellisen päivän aikataulun kirjaamiseen tuli lapsilta. Kun eteen tulee muutos, johon ei itse voi vaikuttaa, tuovat rutiinit turvaa. Keväällä etäkoulun aikaan runkoon ajoitettiin välitunnit ja lounas ja välipalatauko. Lapset saivat vuoron perään auttaa lounaan kattamisessa ja valmistelussa. (Kevätkaranteenin alussa se tarkoitti ruuan valmistamista ja myöhemmin kouluruokajakelusta haettujen annosten lämmittämistä.)

Parin viikon jälkeen etäkoulun tekninen puoli oli lapsilla hallussa ja he halusivat tehdä tehtäviä pidempiä jaksoja kerrallaan. Siinä vaiheessa osa välitunneista jäi pois ja arkirunko alkoi käytännössä muuttua hieman erirytmiseksi. Lopulta pidettiin kiinni lähinnä ruoka-ajoista ja siitä, että päivän aikana tuli vähintään pari ulkoiluhetkeä, joskus tietysti useitakin.

Alle kouluikäisten kanssa kannattaa tehdä päivän kulku kuvapolkuna, jossa on jokin liikkuva elementti kuten nuoli kuvaamassa sitä hetkeä, joka päivästä on meneillään. Päivään tulee ennakoitavuutta ja lapset tykkäävät itse siirtää nuolta kohdasta seuraavaan. Näin on helppo keskustella (etenkin konfliktin tullen) ja näyttää lapselle, että ulkoilun jälkeen saadaan ruokaa ja ruuan jälkeen voidaan lukea sinun lempikirjaasi tai pelata valitsemaasi peliä. Mutta jälleen pidän tärkeänä myös joustoa tilanteen ja esimerkiksi sään mukaan.


2. Yhdessä ideointi

Ruuanlaiton määrä ja jatkuva tekemisen keksiminen voi käydä ylivoimaiseksi kaiken muun ohella. Lapset kannattaa ottaa mukaan ideointiin: tehkää yhdessä ruokalistaa ja myös listaa kaikista mahdollisista puuhista, mitä sisällä ja ulkona voi tehdä. Kun puuhalistakin löytyy seinältä tai jääkaapin ovesta, ei tekeminen lopu hetkelliseen mielikuvitusvajeeseen!

Lisävinkkejä ruokalistojen suunnitteluun saat Täyttä tavaraa -podcastin jaksosta #11.

Puuhaideoita löydät Leikki leikkinä -sivulta ja Facebook-ryhmästä Leikillistä - Leikki- ja puuhaideoita lapsille.


3. Laske rimaa

Poikkeusoloissa pätee poikkeussäännöt: sotku kertoo elämästä, ruutuaika on tehty rikottavaksi ja einekset on keksitty syötäviksi. On turhaa kehittää ylimääräistä stressiä asioista, joihin voi vaikuttaa. Säännöistä tulee joustaa silloin, kun siihen on tarvetta. Piste.


4. Delegoi

Paras asia, jonka etäkoulun alkaessa voi tehdä, on opettaa lasta ottamaan itse yhteyttä opettajaansa. Vanhempien velvollisuuksiin ei kuulu kouluun liittyvien uusien taitojen opettaminen vaan opettajat ovat olemassa sitä varten.

Viimeistään karanteeniaikana on hyvä opetella myös kotitöiden delegoimista, mikäli se on tähän asti ollut vain yhden tai tiettyjen perheenjäsenten asia!

Tutustu tästä maksuttomaan oppaaseeni "Kuinka saada perhe mukaan kotitöihin".



5. Irtaudu mahdollisuuksien mukaan

Järjestä aikaa itselle ja varaa esimerkiksi päivittäinen lenkkeilyhetki. Jos pystyt samalla soittamaan ystävälle, saat samalla sosiaalista virikettä.

Mikäli kotoa poistuminen ei ole mahdollista, puuhaile mielekkään harrastuksen parissa tai rentoudu saunassa/ jalkakylvyn äärellä/ rauhoittavaa musiikkia kuunnellen. (Ylikierroksilla käydessä on hyvä keskittyä kropan fyysiseen rentouttamiseen.)

Mikäli harrastamiselle tai pidemmälle pysähtymiselle ei jää aikaa, hyödynnä äänikirjat ja podcastit, joita voi kuunnella jopa imuroidessa tai ruokaa laittaessa.


+ Hulluttelu ei maksa mitään

Jos tunnet, että päänleviämisvaihe on lähellä, nakkaa päähän kuulosuojaimet tai päinvastoin laita volyymit kaakkoon ja tanssi ja riehu lasten kanssa! Energian purkaminen purkaa myös mahdollista turhautumista. 


Jos blogi oli sinulle hyödyllinen, jaathan eteenpäin :)


Lisävinkkejä lapsiperhearkeen saat Täyttä tavaraa podcastin jaksosta #12, jossa vieraana oli Perpekeskuksen erityisohjaaja Kati.

Tsemppiä! Hyvin sä vedät!

Sanna Koskinen

Ps. Seuraathan jo Tavaravalmentajaa Instagramissa ja Facebookissa.