Mitä ammattijärjestäjän koulutuksen jälkeen?
Järjestelyakatemia ei ole vain koulutusta – olemme alati kehittyvä ja aktiivinen yhteisö. Yhteinen matkamme ei pääty valmistumiseen, etkä siis jää yksin saatuasi todistuksen. Päinvastoin saat ympärillesi yhteisön, joka tukee tulevaisuuteen liittyvissä pohdinnoissa ja iloitsee kanssasi jokaisesta onnistumisesta!
Valmistumisen jälkeen sinua odottaa
– kutsut Järjestelyakatemian tapahtumiin
– ammattitaitoa syventävä jatkokoulutuspolku
– optio henkilökohtaiseen mentorointiin
– oikeus liittyä Suomen ammattijärjestäjät ry:hyn
– mahdollisuus hankkia Järjestelykonsultin käsikirja.

Järjestelyakatemian vuosi sisältää niin järjestelykonsulteille suunnattuja etätreffejä kuin rennon livetapahtuman kesäpäivän muodossa. Lisäksi järjestämme kaikille toiminnastamme kiinnostuneille avoimet järjestelytreffit, jotka toteutuvat samana ajankohtana eri puolilla Suomea.
Järjestelykonsulttina olet tervetullut mukaan jokaiseen tapahtumaamme, olitpa sitten missä tahansa vaiheessa ammatillista polkuasi – vasta pohtimassa, kuinka viedä opittua käytäntöön, jonkin verran asiakastöitä tehneenä tai täysipäiväisenä yrittäjänä.
Tapahtumien lisäksi tukenasi on oman koulutusporukan WhatsApp-ryhmä, koko järjestelykonsulttien sisäpiiri sekä mahdollisuus jatkokoulutukseen ja henkilökohtaiseen mentorointiin. Halutessasi voit myös hakea Suomen ammattijärjestäjät ry:n jäseneksi.
Järjestelykonsultiksi valmistumisen jälkeen sinulla on mahdollisuus hankkia itsellesi Järjestelykonsultin käsikirja, joka on osa eksklusiivista Järjestelyakatemian sisältöä. Opiskelijoiden toiveesta syntynyt käsikirja on sekä läpileikkaus että täydentävä teos ammattijärjestäjäkoulutuksemme materiaaleista.

Järjestelytreffit – kaikille avoin tapahtuma
Järjestelyakatemia toteuttaa vuoden alussa kaikille järjestelystä kiinnostuneille avoimen tapahtuman. Järjestelytreffit toteutuvat samana iltana eri puolilla Suomea. Tavallisesti ajankohta on asettunut tammi-helmikuun vaihteeseen.
Valmistuneena järjestelykonsulttina sinulla on mahdollisuus ilmoittautua Järjestelytreffien vetäjäksi omalla paikkakunnallasi. Vetäjä saa toteuttaa treffit omalla tyylillään ja toimii käytännössä paikkakuntansa yhteyshenkilönä. Tähän mennessä Järjestelytreffejä on pidetty paikallisissa kahviloissa ja yhteistyössä kirpputorin kanssa.
Tapahtuma on luonteeltaan rento ja vapaamuotoinen sekä vetäjänsä näköinen. Järjestelyakatemia auttaa markkinoinnissa ja osa järjestelykonsulteista on ottanut yhteyttä paikallismediaan ennen tapahtumaa.
Järjestelytreffeille ovat tervetulleita
- niin ammattijärjestäjät kuin ammattijärjestäjän työstä haaveilevat
- henkilöt, jotka harkitsevat ammattijärjestäjän kutsumista kotiinsa
- henkilöt, joita kiinnostaa järjestäminen, arjen sujuminen ja se, mikä merkitys tavaroilla on toimivassa arjessa.
Järjestelytreffit on hieno mahdollisuus tehdä omaa toimintaa tutuksi lähialueella ja tavata järjestelystä kiinnostuneita.
Järjestelykonsulttien etätreffit
Järjestelykonsulttien etätreffit toteutuvat keväisin ja syksyisin. Etsi mukava asento, ota käteen lempijuomaasi ja tule linjoille juuri sieltä, missä olet.
Tässä tapaamisessa pääset tapaamaan kurssikavereiden lisäksi myös muuhun aikaan valmistuneita kollegoja.
Iltaan kuuluu lisäkoulutus toiveaiheista sekä kuulumisten ja kokemusten vaihtoa rennoissa merkeissä.


Järjestelyakatemian kesäpäivä
Akatemian kesäpäivä on käytännössä rentoa ajanvietettä samanhenkisten ihmisten seurassa. Kesäpäivän tarkoituksena on tukea ammatillista kasvuasi, tuoda sinulle arvoa myös henkilökohtaisesti sekä päästä verkostoitumaan kollegoiden kanssa.
Kesäpäivän antiin kuuluu paitsi kouluttava osio, myös mukavia ryhmäyttäviä tehtäviä. Varaa siis ajoissa päivä kalenteriin ja tule paikalle juuri sellaisena kuin olet.
Suomen ammattijärjestäjät ry
Järjestelyakatemian ammattijärjestäjäkoulutuksesta valmistuttuasi voit halutessasi hakea Suomen ammattijärjestäjät ry:n jäseneksi. Yhdistyksellä on oma vuosijäsenmaksunsa.

Jatkokoulutus ja mentorointi
Järjestelyakatemian olemassaolo ja toiminta pohjautuu järjestelyalan ammattilaisten osaamisen ja ammatillisen kasvun tukemiseen.
Sekä jatkokoulutus että mentorointi ovat tarjolla niin kauttamme valmistuneille ammattijärjestäjille kuin muunkin Professional Organizer -tason koulutuksen käyneille ammattilaisille.
Jatkokoulutus syventää osaamista ja mentorointi tukee ja tuo selkeyttä uran eri vaiheissa.
Ammattijärjestäjän jatkokoulutus
Jatkokoulutus sopii sinulle, joka haluat
- syventävää tietoa mielen, tunteiden ja motivaation välisistä yhteyksistä
- konkreettisia työkaluja erilaisten asiakkaiden kanssa työskentelyyn työtä jo pitkään tehneiltä kouluttajilta
- ammatillista itsevarmuutta ja helposti ymmärrettäviä strategioita, kuinka keskittyä oikeisiin asioihin ja muuttaa osaaminen tuloiksi.
Mentorointi
Mentorointi sopii sinulle, joka haluat
- selkeät suuntaviivat tekemiselle, kun aloittaminen vaatii lukuisten eri asioiden selvittämistä
- käyttää aikasi tehokkaasti oikeisiin asioihin, etkä jäädä jumiin epäolennaisiin yksityiskohtiin
- itsevarmuutta ja tietoa onnistumisen tueksi.


Järjestelyakatemian jäsenyys
Kun valmistut järjestelykonsultiksi® saat kutsut etätreffeille ja kesäpäiville. Järjestelyakatemian jäsenyys on malli, joka mahdollistaa ammattijärjestäjäkoulutuksen kohtuullisen hinnan ja toisaalta laadukkaiden lisäkoulutusten toteuttamisen etätreffien ja kesäpäivän yhteydessä.
Nimellisellä vuosijäsenen maksulla katetaan kesäpäivän ja muun toiminnan kuluja. Vuonna 2025 vuosijäsenyyden hinta oli 57 € (sis. ALV 25,5 %). Jäsenyyden voi pitää voimassa toistaiseksi tai pitää siitä taukoa & palata takaisin. Sinä päätät jäsenyytesi keston ja mahdollisen tauotuksen.
Mikäli olet valmistunut Professional Organizeriksi muusta kuin Järjestelyakatemian koulutuksesta, sinulla on mahdollisuus hakea Järjestelykonsultiksi ja saada käyttöösi Järjestelyakatemian jäsenedut.
Mikäli et ole vielä käynyt ammattijärjestäjän koulutusta, tutustu Järjestelyakatemian koulutukseen.
Hae Järjestelyakatemian ammattijärjestäjän koulutukseen
Kun koet, että ammattijärjestäjän koulutus voisi olla sinulle oikea seuraava askel, lähetä hakemus. Varmistetaan yhdessä, että juuri Järjestelyakatemian koulutus sopii sinulle ja elämäntilanteeseesi.
Näin haet koulutukseen – syksy 2026
Ammattijärjestäjän koulutukseen haetaan hakulomakkeen kautta. Hakemisen yhteydessä kartoitetaan taustaasi ja toiveitasi koulutuksen suhteen.
Syksyn 2026 hiljainen haku on nyt käynnissä – hae mukaan tästä.
Hakeminen ei sido sinua vielä mihinkään. Se on ensimmäinen askel keskusteluun siitä, onko koulutus sinulle sopiva kokonaisuus juuri nyt.
Liity koulutuksen odotuslistalle – saat ensivinkit
Kun liityt koulutuksen odotuslistalle, saat liittymislahjana ensivinkit onnistumiseen ammattijärjestäjän polulla. Listan kautta saat lisätietoa koulutuksista ja kuulet lisää Järjestelyakatemian yhteisön tapahtumista.
Listalle liittyminen on helppo tapa pysyä ajan tasalla ja edetä rauhassa omaan tahtiin ilman sitoumuksia.

Yhteystiedot
Emma Lahdensuu & Sanna Koskinen
Järjestelyakatemian pääkouluttajat

